Välj språk här Välj språk här

Puolikas arkki kirjoituspaperia

Viimeinen vaunullinen täynnä kalusteita oli lähtenyt matkaan. Asukas, nuori mies, jolla on surunauha sidottu hattuunsa, käveli viimeisen kerran läpi tyhjien huoneiden varmistaen, että mitään ei ollut jäänyt asuntoon. Ei, mitään ei ollut jäänyt, ei mitään. Hän käveli eteiseen päättäväisenä siitä, että ei enää koskaan ajattelisi sitä, että mitä kaikkea hänelle oli tapahtunut näissä huoneissa. Yhtäkkiä hänen silmänsä osuivat puolikkaaseen paperiarkkiin, joka oli eteisessä kiilattuna seinän ja puhelimen väliin. Paperi oli täynnä kirjoitusta, ilmeisesti useamman kuin yhden kirjoittajan. Osa merkinnöistä oli kirjoitettu varsin selkeästi mustekynällä, mutta jotkut merkinnät oli kirjoitettu lyijykynällä ja siellä täällä oli myös merkintöjä punaisella värikynällä. Se oli kuvaus siitä kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut näiden kahden lyhyen vuoden aikana. Kaikki ne asiat, jotka hän oli vannonut unohtavansa, oli kirjoitettu ylös. Se oli siivu ihmisen elämää puolikkaalla paperiarkilla.

Hän irrotti paperin; se oli palanen kirjoituspaperia, auringonkeltaista väriltään, sellaista joka oikein loistaa valossa. Hän laittoi sen olohuoneen takanreunukselle ja nojasi paperia kohti ja alkoi lukea. Listan otsikkona oli naisen nimi: ”Alice,” kaunein nimi maailmassa, jonka hän tiesi, koska se kuului hänen kihlatulleen. Nimen vieressä oli numero ”151,1”. Se näytti virren numerolta virsitaulussa. Alapuolelle oli kirjoitettu ”pankki”. Se oli hänen työpaikkansa; pyhä työ, joka toi leivän pöytään, oman kodin, puolison ja toimi kaiken elämän perustana. Mutta sen yli oli vedetty viiva! Pankki oli nimittäin romahtanut, mutta hänet oli siirretty toiseen pankkiin, mutta vasta tovin kestäneen suuren tuskan ja ahdistuksen jälkeen.

Seuraavana listalla oli kukkakauppa ja vaunuvuokraamo. Ne liittyivät hänen kihlajaisiinsa, jolloin hänellä oli rahaa taskut pullollaan.

Sitten vuorossa olivat huonekalukauppiaat ja verhoilijat. He olivat kalustamassa uutta kotia itselleen. Muuttomiehet olivat seuraavana listalla. He muuttivat uuteen asuntoonsa.

Sitten seurasi oopperan lippupisteen numero 5050. He olivat vastanaineet ja kävivät sunnuntai-iltaisin oopperassa. Ne olivat heidän elämänsä nautinnollisimpia hetkiä, kun he istuivat hiljaa ja heidän sielunsa kohtasivat kauniissa ja harmonisessa satumaassa verhon toisella puolella.

Seuraavana listalla oli miehen nimi, joka oli viivattu yli. Hän oli ollut lapsuuden ystävä. Mies, joka oli noussut yhteiskunnallisessa arvojärjestyksessä, mutta ei pystynyt pitämään kiinni omaisuudestaan ja asemastaan. Sen sijaan hän romahti asemastaan peruuttamattomasti ja hän joutui matkustamaan kaukomaille. Niin epävakaata oli onni!

Nyt, jotakin uutta ilmestyi aviomiehen ja vaimon elämään. Seuraava merkintä oli naisen käsialaa ja kirjoitettu lyijykynällä: ”hoitaja”. Mikä hoitaja? No, tietysti se ystävällinen nainen jolla oli suuri viitta ja sympaattiset kasvot, joka käveli pehmein askelin ja ei koskaan käynyt olohuoneessa vaan kulki aina suoraan eteiskäytävää pitkin makuuhuoneeseen.

Alapuolella oli kirjoitettuna hänen nimensä ”Tohtori. L.”

Tämä on ensimmäinen kerta, kun sukulaisen nimi esiintyy listalla. ”Mama”. Se tarkoitti hänen anoppiansa, joka hienovaraisesti piti itsensä etäämmällä häiritsemättä vastanaineita, mutta oli nyt tulossa auttamaan, kun hänen apuaan kaivattiin.

Suuri määrä merkintöjä punaisella ja sinisellä seurasi: ”Palvelusväen rekrytointitoimisto”-kodinhoitaja oli lähtenyt ja täytyy palkata uusi. ”Apteekkari”-Hmm, synkkiä pilviä kerääntyy taivaalle! ”Meijeri”- maitoa tilattu-steriloitua maitoa.

Ruokakauppias, lihakauppias jne. Talon asioita hoidettiin puhelimitse. Rouva ei siis ole tekemässä askareitaan. Ei. Rouva oli vuoteenomana.

Hän ei pystynyt lukemaan, että mitä listalla luki seuraavaksi. Hänen silmänsä alkoivat sumentua, kuin miehellä, joka yrittää pitää silmiään auki ja on hukkumaisillaan suolaveteen. Mutta siinä se luki: ”hautaustoimisto”.

Selvästi puhuu puolestaan! Yksi suuri ja yksi pieni viittaavat arkkuihin. Ja suluissa lukee: ”tuhkattavaksi”.

Mitään muuta ei oltu listaan kirjoitettu. Se päättyi tuhkaan ja tomuun, kuten myös elämä.

Mutta hän otti auringonkeltaisen paperin ja suuteli sitä hellästi ja taitteli sen huolellisesti rintataskuunsa.

Kahdessa minuutissa hän oli läpikäynyt kaksi vuotta elämästään.

Hän ei poistunut talosta nöyrtyneenä ja murtuneena – päinvastoin. Hän käveli pää pystyssä ja selkä suorana, kuten onnellinen ja ylpeä mies, koska hän tiesi, että parhaat asiat, jotka voi elämässä saavuttaa, oli suotu hänelle. Kuinka moni onneton kulkija onkaan jäänyt niistä paitsi!

Kiitos käännöksestä SEOSEON!